Karhunkierros

Hanki 1 - Apina 0

Niinhän siinä sitten kävi, että hanki selätti tai suorastaan upotti miehen. Äijä näyttää tällä hetkellä enemmän potkunyrkkeilumatsissa käyneeltä kuin polkujuoksukisassa, molemmat sääret on meinaan yhtä isoa mustelmaa. Tunnelmia reissusta on jo hyvin tiivistetty monissa kisaraporteissa, mutta hämmennetäänpä soppaa lisää.

Aloitetaan silti alusta. Perjantaina siirryin lentokoneella Kuusamoon hyvissä ajoin ja iltapäivästä tein torkkumisyrityksiä hotellilla. Äkkiä kello olikin jo melkein 21. Viime hetken valmisteluissa kävi hauska juttu, kun huomasin unohtaneeni vaseliinin kotiin. Hetken ihmettelyä ja lopulta strategiset paikat täyteen systeriltä lainattua hiustenhoitoainetta. Onneksi sain juuri ennen starttia Juhalta lainaksi purkin oikeaakin tahnaa. Ehkä se hoitoaine kuitenkin jotenkin pehmensi miestä.

Viivalle 10 minuuttia ennen starttia odottelemaan. Lähdössä oli loistava tunnelma ja ilmeisesti lähes kaikki Rukakylässä olleet olivat vääntäytyneet paikan päälle ihmettelemään. Vähän harmiteltiin, että muutamia nimiä oli tippunut lähtölistalta pois. Epun lähtölaskennasta sitten liikkeelle ja kohti rinteitä.

Mukava kesäretki

Ennakkopohdinnassa mainittu ehdotus kisavarustuksesta olisi sittenkin osunut oikeaan. 

Makeasti nauratti ensimmäisissä rinteissä kun tiputtiin sukukalleuksia myöten hankeen. Tunnin jälkeenkin vielä aiheutti hilpeyttä, että sai päästellä täysin iskemätöntä baanaa. Siitä se hymy hiljalleen sitten hyytyi ja matkanteon hitaus alkoi todella realisoitumaan.

Lantio vaan eteen niin hyvin se menee.

Tuli kyllä naureskeltua ironisesti sitä, miten tässä on parin viikon aikana tullut seurailtua tiiviisti Ilmatieteen laitoksen nettisivuilta Kiutakönkään lumensyyvyyden tilannetta ja kuinka se on 20cm:stä lähestynyt nollaa. Mukavan vaihtelevahan lumihanki silti oli, koska ihan jokainen askel ei mennyt kinoksesta läpi vaan välillä pystyi hiipimään ilman, että upposi hankeen. Pojat taisi muotoilla tapahtumalle uutta nimeäkin: Hipsuttelu-ultra.

Kisan muistettavin paikka oli suopätkä johon ilmaannuttiin juostavalta tieltä. Suolla latua auratessa ei enää oikein tiennyt, että olisiko omalle taaperruksella pitänyt itkeä vai nauraa. Onneksi olin lyöttäytynyt samaan letkaan alusta lähtien Tomin ja Juhan kanssa, olisi saattanut tulla välillä äitiä ikävä reittimerkintöjä yksin etsiessä. Matka kuitenkin eteni ja Kitka-joen varrelle kun päästiin niin tapailtiin juoksuaskeleitakin. Omaa kömpelyyttäni kaaduin kertaalleen oikein kunnolla. Pienen murinan saattelemana jatkettiin matkaa - on tärkeää pysyä liikkeessä eikä jäädä tuleen makaamaan.

Oppirahoja

Hangen reuna oli yöllä melko terävä ja ilmeisesti erityisesti alamäkeen laskeuduttaessa lumi hakkasi sääriin ja teki etelänpojan prinsessasääristä selvää jälkeä. Jossain 5 km kohdalla huomasin, että jokainen umpihankiaskel jätti veriläikän kinoksen reunaan. Vaihtoehtoja tilanteen parantamiseksi tuli pohdittua, mutta mikään silloin ilmaantunut idea ei oikein houkutellut. Jos sääret olisi teipannut, niin teippejä irti repiessä olisi haavat tuntuneet varmasti mukavilta. Loppujen lopuksi tuli tehtyä sitten ehkä se kaikista tyhmin valinta eli en tehnyt mitään vaan ajattelin odotella, että 53km kohdan drop bagistä saisi talvitrikoot jalkaan. Jälkiviisaana täytyy todeta, että olisi pitänyt heittää irtohihat käsistä jalkoihin ja teipata buffit vielä lisäpehmukkeeksi, mutta eipä tullut silloin mieleen. Matkan edetessä alkoi jokainen hankeen uppoaminen jopa pelottamaan takaraivossa, kun sääret alkoivat olla käsitellyt.

Mieltä musersi kun 15 km jälkeen laskeskeltiin aika-arviota reissulle. Tappiomielialaa vielä pahensi se, että ei tiennyt yhtään mitä edessä odotti. Etenkin uumoilut, että 80 km tienoo on taas lunta täynnä, taputteli itseltäni lopullisesti haaveet hyväksytystä suorituksesta. Kisoihin lähtiessä on aina asennoitunut, että tässä nyt käydään hölkkäämässä tämän kisa läpi ja tullaan sitten ajallaan maaliin, mutta nyt olikin tiukka itsetutkiskelun paikka kun tajusi, ettei täältä taidetakaan tulla hyväksytysti maaliin ainakaan sallitun ajan puitteissa. Heikkoina hetkinä onkin sitten helppo perustella keskeytystä ja tein hyvissä ajoin päätöksen, että heitän leikin kesken ensimmäiselle drop bagille. Perustelu itselle oli, että pääsee treenirytmiin nopeammin kiinni. Jälkiviisaana uskoisin tehneeni tähän väliiin kuitenkin oikean ratkaisun, koska olo on sääriä lukuunottamatta freesi. Eppu vielä koitti huoltopisteellä taivutella jatkamaan, mutta jo tehtyä päätöstä on vaikea muuttaa.

Jälkipyykki

Marinin Janne soitteli kisan jälkeen ja kertoi, että oli Juhan kanssa ideoinut hakemuksen lähettämistä kaupungille umpihankihallin perustamista varten, että saadaan harrastuspaikat kohdilleen etelässäkin. Pääsisi hiirulaiset treenaamaan eikä tarvitsisi keskeytellä sitten kisoissa. Ja pienenä jossitteluna täytyy kyllä myöntää, että 80 km kärjen aika kuitenkin osoittaa, että kyllä sieltä periaatteessa 160 km:ltä olisi kova jätkä ajoissa maaliin tullut järkevällä kisataktiikalla.

Papereihin merkintä DNF, mutta opettavainen ja mukava reissu oli. Jatkossa täytyy ottaa tarkemmin selvää kaikista epävarmuustekijöistä ja/tai sitten valmistautua myös pahimpaan sekä henkisesti, että fyysisesti.

Onnittelut kaikille tuolla matkanneille hienoista juoksuista ja Jamesille ja Niilokselle matkaseurasta!

Kosteita paikkoja reissussa riitti. Kuva James